”Eräänä maaliskuisena päivänä se närästyksen tunne vain yltyi. Päätin lähteä kesken työpäivän terveyskeskukseen tarkistukseen – lähinnä rauhoittaakseni työkaverini, jotka olivat olleet jo tovin huolissaan voinnistani. Sydäninfarkti tuli minulle järkytyksenä, vaikka sydän- ja verisuonitauteja suvussamme olikin esiintynyt. Olin liikunnallinen ja noudattanut terveellisiä elintapoja – mietin vain, miten tämä voi tapahtua minulle. Yhtäkkiä minulle kerrottiin, että sairastan sepelvaltimotautia, ja sain elämänkumppanikseni kourallisen lääkkeitä. Sairaalassa kyllä ohjeistettiin toimenpiteen jälkeen hyvin, mihin mikäkin lääke on tarkoitettu ja miksi lääkehoito on tärkeää, mutta en vielä ihan ymmärtänyt täysin, millainen elämänmuutos minulle oli tapahtunut. Halusin vain jatkaa normaalia elämää.”
Tämä kuvitteellinen tarina on varmasti monelle suomalaiselle tuttu, sillä vaikka sydän- ja verisuonitauteihin kuolleiden määrä on viime vuosikymmeninä laskenut muun muassa kohentuneiden elintapojen, ehkäisevien toimien sekä kehittyneen hoidon myötä, THL:n mukaan sydän- ja verisuonitaudit aiheuttavat edelleen vajaan puolet työikäisten kuolemista Suomessa. Onneksi sydän- ja verisuonitautien ehkäisyyn kiinnitetään entistä enemmän huomiota niin terveydenhuollon kuin työikäisen väestönkin keskuudessa.
Lääkehoito toteutetaan yhteistyössä lääkärin kanssa
Sairastuminen sydän- ja verisuonitautiin tulee aina järkytyksenä. Vaikka sairauden toteamisen jälkeen voisikin jatkaa normaalia elämää uusine elämäntapoineen, lääkkeiden määrä voi herättää sairastuneen mielessä paljon kysymyksiä. Erityisesti oireettomalla potilaalla usean lääkkeen tarve voi hämmentää, ja lääkkeet saattavat jäädä ottamatta kokonaan tai osittain. Kysyimme kardiologi Juho Pekkalalta, miksi on tärkeää ottaa lääkkeet siten, kun ne on määrätty.
”Oikeastaan tärkeintä on sisäistää se, että vain otettu lääke auttaa”, Juho aloittaa. ”Yleisesti voidaan todeta, että lääkkeiden on tarkoitus olla oireita lievittäviä, taudin etenemistä hidastavia tai jopa tautia tai ennustetta parantavia. Tämän vuoksi on tärkeää, että lääkkeet otetaan säännöllisesti ja sillä annostuksella, kuin ne on määrätty. Turvallisen lääkehoidon kannalta on myös tärkeää, että lääkärin kanssa sovitut annosnostot toteutetaan suunnitellusti.”
Myös lääkkeiden mahdolliset sivuvaikutukset ja yhteisvaikutukset muiden lääkkeiden kanssa voivat aiheuttaa huolta. Jopa niin paljon, että lääkkeitä jää ottamatta tai annostuksia muutetaan omin päin. ”Erityisesti ikääntyessä lääkkeiden määrä tuppaa lisääntymään ja siellä on monenlaisia eri lääkeaineita otettavana” Juho toteaa. Lääkehoito toteutetaan aina yhteistyössä lääkärin kanssa, sillä lääkärillä on asiantuntijuus arvioida lääkkeiden yhteisvaikutukset. Mahdollisista sivuvaikutuksista tulee aina kertoa lääkärille, jotta lääkehoitoa voidaan tarvittaessa muokata.
Ajantasainen lääkelista kulkee mukana vaikka lompakossa
Lääkäri voi varmistua lääkkeiden yhteensopivuudesta ainoastaan silloin, jos hänellä on käytettävissään kaikki tieto potilaan lääkehoidosta. Juho haluaakin muistuttaa, että lääkärin vastaanottokäynnille on hyvä ottaa mukaan ajantasainen lääkelista, johon on merkitty kaikki lääkkeet annosvahvuuksineen sekä monestiko päivässä mitäkin lääkettä otetaan. Ajantasaista lääkelistaa voi säilyttää mukanaan vaikka lompakossa. Näin varmistutaan siitä, ettei lääkkeiden myötä tule mitään haitallisia tai vaarallisia yhteisvaikutuksia.
”Kun käytössä on useampaa eri lääkettä, parin tai kolmen lääkkeen kohdalla kannattaa alkaa harkita dosetin hankkimista”, Juho suosittaa. Dosetin käyttö helpottaa huomattavasti lääkkeiden säännöllistä ottamista. Virheiden ja unohdusten määrä vähenee, kun dosetista näkee selkeästi, mitä lääkkeitä on ottanut ja mitä on vielä tulossa. Lääkärin kanssa yhteistyössä mietitään, mitkä lääkkeet tulee ottaa minäkin vuorokauden aikana. Omin päin lääkkeiden ottoaikoja tai annostuksia ei tule muuttaa, sillä turvallinen lääkehoito on kaiken hoidon perusta.
Onko sinulla kysyttävää omasta lääkityksestäsi? Varaa aika kardiologin vastaanotolle lääkehoidon arvioon nettiajanvarauksesta tai soittamalla meille.