Sepelvaltimotauti on edelleen merkittävä kuolleisuuden ja sairastavuuden aiheuttaja Suomessa. Taudin aiheuttamaa kuolleisuutta ja oirehaittaa voidaan merkittävästi vähentää yleisesti käytössä olevin hoitokeinoin.
Akuutissa sepelvaltimotautikohtauksessa (ACS) päivystykselliset tutkimukset ja hoitotoimet ovat yleensä tarpeen. Vakaaoireisessa sepelvaltimotaudissa diagnoosiin pääseminen ja oikeiden henkilöiden saaminen ennustetta parantavan lääkehoidon piiriin on keskeistä. Tiukkaoireisessa tai laaja-alaisessa taudissa myös sydämen verenkiertoa parantavin toimenpitein (pallolaajennus tai ohitusleikkaus) voidaan parantaa potilaan ennustetta. Luonnollisesti elämäntapojen hallinta ja toisaalta jo sairastuneilla potilailla kuntoutustoimet ovat osa keinovalikoimaa ennustetta parannettaessa.
Sepelvaltimotauti- ja rintakipupotilaan arvio perustuu aina huolelliseen anamneesiin oireesta ja toisaalta myös potilaan taustasta ja sepelvaltimotaudille altistavasta riskiprofiilista. Oireen tyypin ja rasituskorrelaation avulla voidaan orientoitua siihen, onko kyseessä mahdollisesti sydänperäinen oire. Status-, EKG- ja laboratoriolöydökset auttavat arvioimaan, onko kyse mahdollisesti läppävian, rytmihäiriön tai vajaatoiminnan aiheuttamasta toimintakyvyn rajoituksesta, vai onko kyseessä sepelvaltimotauti. Sydänperäinen rasitusoire ei aina ole varsinainen kipu, vaan kyseessä voi olla myös rasituksen provosoima kiristävä, puristava tai närästävä tuntemus rintakehän alueella.
Mikäli potilaan oire on epätyypillinen sepelvaltimotaudin suhteen eikä riskitekijöitäkään ole, on usein hyödyllisintä pohtia mahdollisia muita diagnostisia vaihtoehtoja. Jos taas oire on täysin tyypillinen sepelvaltimotaudille, ja riskiprofiili on selvä, on sepelvaltimotaudin diagnoosi käytännössä varma. Jos puolestaan jäädään epävarmaan tilaan, on nykyisen käytännön mukainen menettelytapa jatkaa tutkimuksia rasituskokeella. Rasituskoe on hyvä tutkimus myös arvioitaessa potilaan jatkotutkimus- ja hoitotarvetta, vaikka diagnoosi olisi käytännössä selvä. Näin myös silloin, jos aiempien sydämen verenkiertoa parantavien toimenpiteiden jälkeen oirekuva palaa. Tutkimuksen saatavuus on hyvä, mutta joka tapauksessa jo rasituskoetta odottaessa kannattaa aloittaa keskeisin ennusteeseen vaikuttava lääkehoito, eli käytännössä aspiriini ja statiini sekä tarvittaessa hoitaa myös muita merkittäviä riskitekijöitä kuten kohonnutta verenpainetta. Lisäksi potilas voi käyttää oireita lievittävää lääkehoitoa kuten esimerkiksi nitroa tarvittaessa.
Rasituskoe antaa kokonaisvaltaisesti tulkittuna hyvää informaatiota potilaan rintakivun syystä ja toisaalta myös sepelvaltimotaudin suhteen ennusteesta sekä yleisestä suorituskyvystä. Testiin liittyy luonnollisesti rajoitteensa, mutta joka tapauksessa sen avulla voidaan kohdentaa mahdolliset jatkotutkimukset niistä hyötyville. Toisaalta, ellei sepelsuonissa ole merkittäviä ahtaumia, ei rasituskoekaan voi niitä löytää.
Osa sydäninfarkteista tulee suoniin, joissa ei ole ollut aiemmin merkittävää ahtaumaa. Jotta myös nämä tapahtumat saataisiin estettyä, täytyy hoitaa korkean sepelvaltimotautiriskin omaavien potilaiden riskitekijöitä (tarpeen mukaan myös preventiivisellä lääkehoidolla – statiini mukaanluettuna).
Kliininen arvio tarpeen mukaan rasituskokeella täydennettynä antaa hyvät suuntaviivat rintakipuoireisen potilaan diagnostiikalle ja hoidolle.
Jarkko Piuhola
Kirjoittaja on lääketieteen tohtori, sisätautien ja kardiologian erikoislääkäri, joka pitää vastaanottoa Oulun Sydänkeskuksella.
Jarkko on osaava ja kokenut kardiologi, joka pystyy selittämään asiat hyvin ymmärrettävällä tavalla.
Hän on tehnyt tutkimustyötä vajaatoiminnasta ja hoitaa sepelvaltimotaudista, läppävioista sekä muista sydänsairauksista kärsiviä potilaita. Vapaa-ajallaan Jarkko harrastaa urheilua.
